Näin kaikki alkoi!

Tervehdys kaikille hyville ihmisille!

Olen Vladimír, alun perin Ukrainasta. Jo vuonna 1993, 20 vuoden iässä, tulin Tšekkiin rakennustyöläiseksi. Työskentelin rakennuksilla kolme vuotta, sitten seurasivat korkeakouluopinnot Prahassa ja perhe kahden ihanan lapsen kanssa. Rakensin perheelleni talon ja aloin miettiä, mitä seuraavaksi.

Vuonna 2012 tšekkiläinen ystävä otti minuun yhteyttä ja kertoi, että hänellä oli pellettitilaus Škodan tehtaalle. Ajattelin: ”Hienoa, voin ainakin hieman edistää puhtaampaa ilmaa Tšekissä.” Niinpä lähdin Ukrainaan rakentamaan pellettitehtaita. Kaikki sujui hyvin, ja toimitimme pellettejä kaikkialle Tšekkiin.

Mutta vuonna 2014 venäläiset tulivat Ukrainaan sotimaan. Kun he valtasivat Krimin, raja kulki vain 40 km:n päässä yhdestä tehtaastamme. Tilanne oli jännittynyt; Venäjä halusi ottaa myös koko Etelä-Ukrainan. Odotimme hyökkäystä joka päivä. Kaikki työntekijäni alkoivat valmistautua sotaan entisiä ”veljiään” vastaan. Kun näin 21-vuotiaan sihteerini nukkuvan aamulla työpöytänsä ääressä, koska hän kävi öisin ampumassa, en enää kestänyt ja aloin minäkin muistella armeijassa oppimaani. Suuri fyysinen ylikuormitus ja odottamisen stressi johtivat siihen, että sain eräänä yönä aivohalvauksen – puolet kasvoistani halvaantui, silmä ei sulkeutunut ja psyykkinen tilani oli kauhea.

Se oli kunnon läimäys suojelusenkeleiltäni. Ymmärsin, ettei sota ollut minun tieni. En pelännyt kuolemaa, mutta ajatus siitä, että jokin ruumiinosani ei toimisi loppuelämääni, kauhistutti. Palasin Tšekkiin, jossa perheeni ja monet hyvät ystäväni asuivat. Ukrainan tehtaat, jotka jouduin jättämään, söivät nopeasti kaikki rahat. Heti kun lopetin rahan lähettämisen, siellä työskentelevät ihmiset alkoivat myydä autoja ja kaikkea, mitä vain pystyi myymään.

Minun oli aloitettava nollasta. Etsin jotakin, joka nostaisi minut masennuksesta ja täyttäisi sydämeni sillä innolla, jota minulla oli ollut ennen Ukrainan-matkaa.

YouTubessa törmäsin silloin soittimeen, jonka ääni yllätti minut. Se oli tehty vanhasta kaasupullosta ja tuotti taianomaisia, kelloja muistuttavia säveliä. Muistin, miten isoäitini auttoi ihmisiä lapsuudessani ja neuvoi heitä usein seisomaan kellojen alla, koska niiden värähtelyt olivat parantavia. En silloin nähnyt muuta tietä, joten menin romuliikkeeseen ja ostin paisuntasäiliön yrittääkseni tehdä ensimmäisen soittimeni. Lopputulos näytti kamalalta eikä juuri soinut – internetin tiedot poikkesivat todellisuudesta kuten aina. Myöhemmin löysin kuitenkin Ukrainasta miehen, joka oli jo kolmen vuoden ajan valmistanut samanlaisia rumpuja. Teimme yhdessä muutaman ensimmäisistä rummuistani, jotka toin onnellisena kotiin Tšekkiin.

Juuri silloin rummuttamisesta tuli päivittäinen terapiani. Istuin joka päivä rummun kanssa ja soitin – en musiikin vaan itseni vuoksi. En odottanut ihmeitä. Vähitellen aloin kuitenkin huomata, miten jäykkä vasen puoli kasvoistani alkoi hitaasti rentoutua. Silmä, joka ei aiemmin pystynyt sulkeutumaan kunnolla, alkoi parantua. Kuolaa ei valunut enää yhtä usein, ja epämiellyttävä jännitys katosi vähitellen. Vasen käsi ei vieläkään totellut sataprosenttisesti, mutta siinäkin tunsin selvää edistystä.

Rummuttaminen auttoi minua sekä fyysisesti että psyykkisesti. Aina kun uppouduin rummun rytmiin, koko kehoni rentoutui ihanasti. Mutta kun palasin vanhoihin ongelmiin ja stressiin, kaikki vaivat palasivat. Silloin ymmärsin, että minun oli muutettava elämäntapojani. Vähemmän stressiä, enemmän rauhaa ja säännöllistä rummunsoittoa – kaikki tämä toi minulle todellisen ja pysyvän parannuksen.

Nykyään kasvoissani ei ole enää jälkiä aivohalvauksesta, ja tiedän hyvin, etteivät rummun värähtelyt ole vain ääntä – ne ovat parantavia aaltoja, jotka silittävät lempeästi kehoa ja koskettavat myös sielua.

Halusin tarjota rumpuja myös muille ihmisille, joten poikani ja minä esittelimme rumpumme internetissä joukkorahoituksena (alusta, jolla ihmiset eri puolilta maailmaa lähettävät vapaaehtoisesti rahaa uusien hankkeiden tukemiseen). Yllätykseksemme tšekkiläinen rumpu oli hyvin suosittu ja sai tukea 1500 ihmiseltä!

Mitä seuraavaksi? Meillä oli suuri vastuu meihin uskovia ihmisiä kohtaan. Meidän oli järjestettävä tuotanto. Olin opetellut tekemään rumpuja vanhoista kaasupulloista, ja niin myös aloitimme. Poikani oli ryhdyttävä tekemään elektroniikkaa, josta hänellä ei ollut kokemusta, ja minun oli valmistettava soittimia, joita en ollut koskaan aiemmin valmistanut – sadoittain.

Lähdin jälleen Ukrainaan ja ostin kaikki vanhat kaasupullot Hersonin alueelta. Aloitimme käsityönä valmistamisen. Teimme 6 kuukaudessa 300 rumpua, jotka eivät näyttäneet kovin hyviltä ja joista jokainen soi omalla tavallaan (silloin ymmärsin, että raudallakin voi olla muisti – jokainen pullo oli vähintään 20 vuotta vanha ja sillä oli tietenkin oma tarinansa). Se oli kauheaa: tuhansia dollareita ja kuukausien työ oli mennyt, ja kädessä oli vain muutama rumpu, joita en hävennyt.

Alex (poikani) oli samassa tilanteessa. Hän oli ottanut elektroniikan vastuulleen ja ilmoitti puolen vuoden jälkeen, ettei se onnistu. Täydellisen epäonnistumisen tuomaa suurta epätoivoa, mutta jatkamme eteenpäin …

Aloin etsiä valmistajaa, jolla olisi 300 tonnin hydraulipuristin, ja hyvin soivaa rautaa. Alex aloitti yhteistyön uuden elektroniikkakehittäjän kanssa. Löysin Puolasta tehtaan, joka valmisti minulle ensimmäiset 1000 rumpua. Ja ne olivat hyviä. Järjestimme 7D-laserin Puolassa; lopullinen valmistus tapahtuu Tšekissä. Tuotanto kesti kuusi kuukautta, ja sitten rummut lähtivät viimein kaikkialle maailmaan.

Elektroniikan kehittäjä oli tosin vuoden jälkeen taas vaihdettava ja aloitettava nollasta, mutta kolmas kehittäjä oli erinomainen ja saattoi työn loppuun. Seuraavan rumpuversion teimme entistä paremmasta erikoisraudasta (seoksesta, emme romusta), joka kulkee meille 4500 km.

Kaikista esteistä huolimatta emme luovuttaneet – rakastamme työtämme ja rumpujamme.

Jatkamme kehitystyötä, ja nykyinen rumpu on pallomaisempi, soi pitkään ja siinä on erityinen komatex-maali, joka muodostaa rummun kanssa yhtenäisen kokonaisuuden. Elektroniikka on valmis. Nyt tutkimme yhdessä psykologien kanssa, miten elektronista opettajaa hyödyntävät rummut vaikuttavat lapsiin myönteisesti.

Olemme jo havainneet, että rummut vaikuttavat ihmeellisellä värähtelyllään myönteisesti mieleen, ja meillä on paljon kirjeitä ihmisiltä eri puolilta maailmaa siitä, että niillä todella on parantavia vaikutuksia.

Tulevaisuudessa haluamme järjestää rumpujemme kanssa ryhmäterapiaa, konsertteja kirkoissa ja yllättää ihmisiä edelleen niiden soinnilla ja värähtelyllä.

Kiitän jo etukäteen kaikkia, jotka uskovat meihin ja tukevat meitä ostamalla rumpuja verstaaltamme.
Vladimír Jerechynsky